25.6.1998

Asian käsittely Helsingin käräjäoikeudessa

Riidattomat tapahtumatiedot

Terveydenhoitopalveluja tarjoava Suomen Sydäntautiliitto r.y:n Leikkauspalvelu osti leikkauspalveluja kotimaasta ja ulkomailta ja myi leikkauksia ja tutkimuksia koskevia leikkaus- ja hoitopaketteja suomalaisille potilaille rahoittaen toimintaansa leikkauspakettihintaan sisältyvillä provisioilla. Yhdistys oli tehnyt virolais-itävaltalaisen Ecora -nimisen yhtiön kanssa sopimuksen leikkauspalvelujen ostamisesta Virosta ja Ecora hankki leikkauskapasiteetin Eestin Sydänkeskuksesta Leikkauspalvelun kautta tuleville potilaille.

A ja B ovat tehneet Leikkauspalvelun kanssa syksyllä 1990 suulliset hoitosopimukset ohitusleikkauksen järjestämisestä Tallinnassa sijaitsevassa sairaalassa. He suorittivat kumpikin maksun leikkauksesta yhdistyksen tilille.

A ja B on leikattu Tallinnan Sydänkeskuksessa, A 26.10. ja B 29.10.1990. Leikkauksen yhteydessä heille on annettu paikallista verivalmistetta. Myöhemmin verikokeessa on ilmennyt, että he olivat tulleet hepatiitti C -viruksen kantajiksi. Tutkimusten mukaan Suomesta leikkauksia varten toimitettu veri oli ollut puhdasta eikä se ollut voinut olla tartunnan lähteenä. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu on ilmoittanut, että 63,6 prosenttia Tallinnassa leikatuista potilaista oli saanut hepatiitti C -tartunnan.

A:n ja B:n kanteet

A ja B vaativat, että yhdistys velvoitetaan sopimusrikkomuksen perusteella suorittamaan heille kummallekin erikseen korvaukseksi kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä 200 000 markkaa sekä pysyvästä viasta ja haitasta 200 000 markkaa.

Perusteluinaan A ja B kertoivat solmineensa hoitosopimuksen, jonka mukaisesti yhdistyksen tuli järjestää heille lääketieteellistä hoitoa. Hoitosopimukseen oli kuulunut olennaisena ja nimenomaisena ehtona, että leikkauksen yhteydessä käytettiin ainoastaan Suomesta tuotuja verivalmisteita. Sopimusehtoa oli rikottu. Tämän seurauksena A ja B olivat saaneet hepatiitti C -virustartunnan ja hengenvaarallisen, nykytietämyksen mukaan parantumattoman taudin. Tartunnan toteamisen vuoksi heille oli aiheutunut mielenterveydellisiä haittoja ja henkisiä kärsimyksiä, joita voi verrata kipuun ja särkyyn. Tartunta oli myös olennaisesti haitannut heidän normaalia elämäänsä. Koska kyse oli sellaisesta parantumattomasta ja etenevästä sairaudesta, joka varmuudella aiheutti vakavan maksasairauden, tuli korvauksen kattaa myös se henkinen kärsimys, jonka tartunta oli aiheuttanut ja jota se tuli koko loppuelämän aiheuttamaan. Kyseessä oli kuolemaan usein johtava tartuntatauti, jonka kulkua ja nopeutta ei voitu etukäteen ennustaa. Virus leimasi kantajansa lopullisesti ja aiheutti jatkuvia rajoituksia hänen elämäänsä sekä vakavaa vaaraa lähipiiriin kuuluville. Tämän myötä se aiheutti jatkuvaa syyllisyyden tunnetta ja pelkoa muiden henkilöiden tartuttamisesta ja omasta vakavasta sairastumisesta.

Suomen Sydäntautiliitto r.y:n vastaus

Yhdistys kiisti kanteen perusteiltaan ja vaati sitä hylättäväksi. Hoitosopimuksen tarkoitus oli kattaa ainoastaan tutkimukseen ja hoitoon pääsy sekä matkan tekniset järjestelyt. Hoitosopimus ei kattanut tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä sairaalassa. Järjestelyissä ei ollut tapahtunut virhettä eikä laiminlyöntiä. Ratkaisun toimenpiteistä oli tehnyt Tallinnassa sairaalan potilasta tutkiva lääkäri. Sopimus hoidosta Tallinnassa oli potilaan ja sairaalan välinen hoitosopimus, jonka osalta yhdistys oli täysin ulkopuolinen.

Yhdistys oli tehnyt sopimuksen Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa, jotta potilaille annettava veri ei tuottaisi vaikeuksia. Ilmoitus C-hepatiittiriskin poistumisesta Tallinnassa oli ymmärrettävä siten, että turvallisuus oli taattu vain silloin, kun käytettiin Suomesta toimitettua testattua verta. Veripalvelu ja sairaala olivat itsenäisiä yrittäjiä. Siten ei ollut mahdollista, että yhdistys olisi voinut huolehtia siitä, että sairaala käytti vain Veripalvelun toimittamaa verta. Sairaalan luotettavuudesta oli ennen sopimuksen solmimista varmistauduttu. Selvitysten perusteella ei ollut ollut aihetta edes epäillä, ettei sairaala olisi pätevä ja ettei se toimisi sovitulla tavalla.

Yhdistys kiisti kärsimyksestä vaaditun korvauksen lakiin perustumattomana ja muut vaatimukset perusteettomina ja ainakin ennenaikaisina.

Koska A yhdistyksen lähettämän kirjeen perusteella oli tiennyt, ettei sen vakuutus kata sairaalan toimintaa, ja korvauksen saamisen vaikeudesta, oli korvausta joka tapauksessa soviteltava.

Käräjäoikeuden tuomio 5.2.1996

Sopimussuhde

Selostamansa näytön perusteella sekä huomioon ottaen sen, että yhdistys oli toiminut ammattimaiseen elinkeinonharjoittajaan rinnastettavalla tavalla ja että potilaat olivat olleet kuluttajiin rinnastettavassa asemassa, käräjäoikeus katsoi, että yhdistyksen A:lle ja B:lle osoittama tarjous oli käsitettävä pakettitarjoukseksi. Tarjous oli sisältänyt matkan Tallinnaan ja sydänleikkauksen siihen liittyvine tarpeellisine tutkimuksineen ja hoitoineen. Asiasta oli syntynyt A:n ja B:n sekä yhdistyksen välillä sopimus.

Verituotteet hoitosopimuksen ehtona

Tuomiossa selostetun näytön perusteella käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että suomalaisten verivalmisteiden käyttö oli ollut ehdoton osa sopimusta. Kun A ja B olivat saaneet sydänleikkauksen tai sen jälkeisen tehohoidon yhteydessä paikallista verivalmistetta, oli yhdistys syyllistynyt sopimusrikkomukseen.

Pakkotila

Tuomiossa selostettujen todistajien kertomusten perusteella käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että sekä A:lle että B:lle oli jouduttu antamaan Viron Veripalvelun toimittamaa plasmaa leikkauksen jälkeen verenpaineen alenemisen johdosta. Avosydänleikkausten yhteydessä ja sen jälkeen potilaalla saattoi esiintyä komplikaatioita, joiden hoitamisessa verivalmisteiden käyttö oli välttämätöntä. Komplikaatiot eivät olleet kovin yleisiä, mutta eivät erityisen harvinaisiakaan. A:n ja B:n tilassa tapahtuneita muutoksia ei voitu pitää sillä tavalla yllättävinä tai ennalta-arvaamattomina, ettei yhdistyksen olisi tullut ottaa niitä huomioon huolehtiessaan siitä, että kaikki suomalaispotilaiden saamat verivalmisteet olivat suomalaista alkuperää. Yhdistys oli vastuussa annettavien verituotteiden alkuperästä myös mahdollisten komplikaatioiden yhteydessä. Yhdistys ei voinut tällä perusteella vedota pakkotilaan.

Vahingonkärsijän myötävaikutus vahinkoon

Kun yhdistys oli sitoutunut huolehtimaan verituotteiden suomalaisesta alkuperästä, A ja B eivät olleet ottaneet riskiä saada hepatiitti C -virustartunta virolaisen verituotteen välityksellä. Korvausvaatimus ei perustunut itse leikkauksessa tapahtuneisiin virheisiin. A ja B eivät siten olleet toiminnallaan myötävaikuttaneet vahingon syntymiseen eikä korvauksia voitu sovitella.

Pysyvä vika ja haitta

A ja B olivat hepatiitti C -viruksen kroonisia kantajia.

Tuomiossa kerrottujen todistajainkertomusten perusteella käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että hepatiitti C -virustartunnasta tietyllä todennäköisyydellä, joka vaihteli 1,5 ja 50 prosentin välillä, seurasi sen krooniselle kantajalle maksatulehdus tai -kirroosi. Krooninen kantajuus merkitsi maksasairauteen sairastumisen riskin lisääntymistä ei-kantajaan verrattuna. Virus muodosti kantajan elimistöön normaalitilanteessa kuulumattoman osan, joka aiheutti ruumiillisten funktioiden normaalitilaan verrattuna haitallisesti poikkeavan tilan maksasairausriskin kasvaessa.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että jo hepatiitti C -viruksen krooninen kantajuus muodosti pysyvän vian alentaessaan myös viruksen kantajan elämäniloa ja aiheuttaessaan täten epäedulliseksi koettavan sielullisen tilan. Tuomiossa mainituilla todistajainkertomuksilla oli kuitenkin selvitetty, että hepatiitti C -viruksen kehittyminen maksasairaudeksi oli pitkäaikainen prosessi. Ottaen huomioon A:n ja B:n iän alentavana tekijänä käräjäoikeus arvioi pysyvästä viasta tuomittavan korvauksen määräksi 71-vuotiaalle A:lle 65 000 markkaa ja 67-vuotiaalle B:lle 70 000 markkaa.

Hepatiitti C -virus voi tarttua ainoastaan suorassa verikontaktissa. Todistajien käsitykset siitä, ettei virus voinut tarttua seksuaalisuhteessa, olivat olleet yhteneviä. Näyttämättä oli jäänyt, että viruksen kantajuudella olisi vaikutusta lääkkeiden, esimerkiksi psyyken lääkkeiden käyttömahdollisuuteen. Näyttämättä oli myös jäänyt, että viruksen kantajan olisi ryhdyttävä erityisiin suojautumistoimenpiteisiin tai että kantajuus rajoittaisi sosiaalisia suhteita taikka mahdollisuuksia turvautua normaaliin hammashoitoon ja muihin terveyspalveluihin. Viruksen kantajuuden aiheuttama haitta oli siten arvioitava vähäiseksi. Käräjäoikeus arvioi haitasta maksettavan korvauksen määräksi 5 000 markkaa kummallekin.

Kipuun ja särkyyn verrattava kärsimys

Hepatiitti C -virustartunnasta seurasi tietyllä todennäköisyydellä, josta tuomiossa mainitut todistajat olivat esittäneet varsin suuresti toisistaan poikkeavia arvioita, akuutti maksasairaus, maksakirroosi tai -syöpä. Seurauksena virustartunnasta oli siten maksasairauteen sairastumisen riskin selkeä kasvu. Yleisen elämänkokemuksen mukaan oli selvää, että tietoisuus tällaisesta sairastumismahdollisuuden kasvamisesta oli omiaan aiheuttamaan henkistä kärsimystä, masennusta ja tuskaisuutta.

Psykiatrian sekä hallinnon erikoislääkärin antamissa lääkärinlausunnoissa oli todettu seuraavaa:

A:n psyykkinen oireilu täytti selkeästi vakavan masennustilan diagnostiset ehdot. Masennus näytti selvästi olevan reaktiota virustartunnasta ja toisaalta viruksen kantajuus ratkaisevasti vaikeutti hänen mahdollisuuksiaan saada apua masennukseen.

Tutkimustilanteessa syntyvän kuvan perusteella B:n voitiin katsoa kärsivän vakavasta masennustilasta. Oli erittäin todennäköistä, että virustartunta kaikkine seuraamuksineen oli laukaissut tutkimustilanteessa kuvatun masennustilan.

Epäselväksi oli todistajina kuultujen lääkärien kertomusten perusteella jäänyt, vaikuttiko viruksen kantajuus mahdollisuuteen käyttää masennuslääkkeitä. Jutussa ei kuitenkaan ollut näytetty, että A tai B olisivat laiminlyöneet joitakin toimenpiteitä masennustilansa hoitamiseksi ja siten myötävaikuttaneet vahingon määrään. Käräjäoikeus katsoi edellä mainittujen erikoislääkärin antamien lausuntojen todistavan, että A ja B kärsivät masennustilasta ja että tämä johtui virustartunnasta.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että A ja B olivat oikeutettuja korvaukseen kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä.

Liikennevahinkolautakunnan normeissa ja ohjeissa suurimpaan korvausmäärään oikeuttavaan luokkaan oli luettu vammat, jotka aiheuttivat jatkuvaa voimakasta kipua ja särkyä. Vaikea masennustila oli rinnastettavissa lähinnä jatkuvaan voimakkaaseen kipuun ja särkyyn. Korvausmäärä tällaisen vamman aiheuttamasta kivusta ja särystä vuonna 1990 oli 48 000 markasta ylöspäin. Liikennevahinkolautakunnan suositukseen ja ennakkopäätöksiin KKO 1983 II 8, 1988:132 ja 1994:74 viitaten käräjäoikeus katsoi korvauksen määräksi kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä 75 000 markkaa.

Näillä perusteilla käräjäoikeus velvoitti yhdistyksen suorittamaan korvaukseksi pysyvästä viasta ja haitasta A:lle 70 000 ja B:lle 75 000 markkaa sekä kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä kummallekin 75 000 markkaa.

Helsingin hovioikeuden tuomio 3.12.1996

Hovioikeus, jonne Suomen Sydäntautiliitto r.y. valitti, totesi kanteiden perustuneen siihen, että sopimuksen olennaisena ja nimenomaisena ehtona oli ollut, että leikkauksen yhteydessä käytetään ainoastaan Suomesta tuotuja verivalmisteita eikä paikallisia verivalmisteita. Ottamatta muutoin kantaa sopimuksista yhdistykselle syntyneen vastuun laajuuteen hovioikeus katsoi kanteiden tulleen sanotun ehdon osalta näytetyiksi. Asiassa oli selvitetty käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin, että A ja B olivat sydänleikkausten yhteydessä ehdosta huolimatta saaneet muuta kuin suomalaista verivalmistetta. Yhdistys oli siten rikkonut sopimuksen ja vastuussa A:lle ja B:lle sopimusrikkomuksen johdosta aiheutuneesta pysyvästä viasta ja haitasta sekä kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä kummankin saatua C-hepatiittiviruksen.

Pysyvän vian ja haitan osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomitsemat korvausmäärät.

Kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä tuomitun korvauksen osalta hovioikeus totesi, että eräänä arviointiperusteena oli käytetty Liikennevahinkolautakunnan normeja ja ohjeita 1990. Käräjäoikeus oli katsonut, että vakavan masennustilan aiheuttama kärsimys oli verrattavissa poikkeuksellisen vaikean ruumiinvamman aiheuttamaan jatkuvaan kipuun ja särkyyn. Tällaisia poikkeuksellisen vaikeita ruumiinvammoja olivat muun muassa molempien raajojen menetys, täydellinen sokeus tai selkäydinvamma, josta seurasi pysyvä neliraaja- tai alaraajahalvaus. Vaikka vakava masennustila sinänsä aiheutti suurta kipuun ja särkyyn verrattavaa kärsimystä, ei sitä vaikeusasteeltaan kuitenkaan voitu verrata näiden vammojen aiheuttamaan kipuun ja särkyyn, vaan kysymyksessä oli poikkeuksellisen vaikeaa lievempi vamma. Korvauksen määrää harkittaessa oli lisäksi otettava huomioon, että pysyvästä viasta tuomittu korvaus sekä kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä tuomittava korvaus sivusivat perusteeltaan läheisesti toisiaan. Kohtuulliseksi korvaukseksi A:lle ja B:lle kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä hovioikeus arvioi kummankin osalta 30 000 markkaa.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että A:lle ja B:lle kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä maksettava korvaus alennettiin kummankin osalta 30 000 markkaan.

Perustelut

A ja B ovat neuvotelleet syksyllä 1990 Suomen Sydäntautiliitto r.y:n perustaman yksityisiä terveydenhoitopalveluja tarjoavan Leikkauspalvelun kanssa ohitusleikkauksen järjestämisestä Tallinnassa sijaitsevassa sairaalassa. Leikkauspalvelun taholta on tuolloin kerrottu, että leikkauksen yhteydessä käytetään ainoastaan Suomesta tuotuja verivalmisteita. Mainittu seikka on ollut olennainen edellytys sille, että A ja B ovat tehneet päätöksensä hoidon järjestämisestä Leikkauspalvelun välittämänä. Suomalaisten verivalmisteiden käyttö leikkauksen yhteydessä on tullut heidän ja yhdistyksen välisen sopimuksen ehdoksi.

Lokakuussa 1990 tehtyjen leikkausten yhteydessä on molemmille annettu paikallista veriplasmaa. Olennaista sopimusehtoa on siten rikottu. Yhdistys on näin ollen vastuussa vahingosta, joka A:lle ja B:lle on aiheutunut sopimuksen vastaisesta menettelystä. Yhdistyksen vastuuta ei ilman erityisiä vastasyitä poista se, että vahinko on mahdollisesti aiheutunut yhdistyksen sopimuskumppanina olevan leikkaukset suorittaneen yhteistyösairaalan virheestä.

Suomen Sydäntautiliitto r.y. on kiistänyt korvausvastuunsa muun muassa sillä perusteella, että paikallisen veripalvelun toimittamaa verivalmistetta oli leikkauksen jälkeen jouduttu antamaan A:lle ja B:lle pakkotilaan verrattavissa olosuhteissa, koska heidän verenpaineensa oli alkanut laskea. Käräjäoikeuden tuomiossa selostetuista todistajien kertomuksista ilmenee, että avosydänleikkausten ja niihin liittyvän tehohoidon yhteydessä potilaalla saattaa esiintyä komplikaatioita, joiden hoitamisessa verivalmisteiden käyttö on välttämätöntä. Vaikka komplikaatiot eivät ole kovin yleisiä, niiden esiintymisiä ei voida pitää sillä tavalla yllättävinä tai ennalta arvaamattomina, ettei sellaisen mahdollisuuteen olisi tullut varautua. Ottaen huomioon tiedossa ollut paikallisten verivalmisteiden käyttöön liittyvä tartuntariski yhdistys on ollut velvollinen huolehtimaan siitä, että A:n ja B:n leikkaushoitojen yhteydessä on ollut käytettävissä suomalaista verivalmistetta. Kun yhdistys on tämän velvollisuutensa laiminlyönyt, se ei voi vastuusta vapautuakseen tältä osalta vedota yhteistyösairaalansa menettelyyn.

Yhdistys on kiistäessään korvausvastuunsa vedonnut myös siihen, että virustartunnassa kysymys on komplikaatiosta, joka on ollut otettava huomioon leikkauksen mahdollisena seurauksena. Koska hepatiitti C -virusinfektio on ollut vältettävissä käyttämällä verensiirron yhteydessä suomalaisia testattuja verivalmisteita, A:n ja B:n saamat virustartunnat eivät ole olleet sellaisia verensiirrosta johtuneita komplikaatioita, jotka eivät olisi missään olosuhteissa olleet vältettävissä.

A:n ja B:n saamien hepatiitti C -virustartuntojen on todettu myöhemmin kroonistuneen. Heidän fyysinen terveydentilansa on kuitenkin asiassa esitettyjen lääkärinlausuntojen ja sairauskertomusten mukaan ollut hyvä eikä heissä ole näytetty olleen kliinisiä oireita sairastumisesta maksasairauteen. Asiassa esitetyn lääketieteellisen selvityksen mukaan noin 5 - 10 prosenttia virustartunnan saaneista paranee itsestään, mutta osalla sen saajista virustartunta jää pysyväksi ja voi pitkällä aikavälillä johtaa maksakirroosiin tai -syöpään. Hepatiitti C -viruksen kantajuutta ei kliinisesti pidetä sairautena. Siitä johtuvan sairastumisriskin ajalliseen etäisyyteen ja epävarmuuteen nähden Korkein oikeus katsoo, ettei kroonista hepatiitti C -virusinfektiota yksin ole pidettävä korvattavana ruumiinvammana tai muuna henkilövahinkona. Tartuntaan perustuva vaatimus vian tai pysyvän haitan korvaamisesta on sen vuoksi hylättävä.

Asiassa kuultujen todistajien mukaan hepatiitti C -virus voi tarttua suorassa verikontaktissa. Kun tartuntaa sinänsä ei pidetä ruumiinvammana, ei myöskään tartuttamisvaara voi oikeuttaa korvaukseen viasta tai pysyvästä haitasta.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n mukaan sillä, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, on oikeus saada korvausta muun muassa kivusta ja särystä. Psyykkisen tilan häiriintyminen on lain tarkoittama muu henkilövahinko. Kivulla ja säryllä tarkoitetaan fyysistä tai psyykkistä äkillistä tai jatkuvaa vamman aiheuttamaa tunnetta. Psyykkisessä terveydentilassa ilmenevän vahingon korvattavuus edellyttää, että vahinko on lääketieteellisin keinoin toteennäytettävissä. Vain poikkeustapauksissa vahingonkärsijälle on tuomittu korvausta kivusta ja särystä ilman, että niillä olisi ollut yhteyttä ruumiilliseen vahinkoon (KKO 1980 II 98, KKO 1982 II 6, KKO 1983 II 8). Tuomittaessa korvausta kivusta ja särystä kärsimys on otettu huomioon korvauksen määrää arvioitaessa (KKO 1994:62). Surun, pelon ja muita normaaliin elämään kuuluvia epämiellyttäviä tunteita ei korvata henkilövahinkoina.

A ja B olivat hakeutuneet psykiatrian erikoislääkärin Jukka Hintikan tutkimukseen lausunnon hankkimiseksi oikeudenkäyntiä varten. Lausuntojen esitiedot perustuvat yhtäältä A:n ja hänen vaimonsa ja toisaalta B:n kertomaan. Hintikka on antanut 4.9. ja 9.11.1995 B:tä ja A:ta koskevat lääkärin lausunnot.

B on lausunnon mukaan kertonut elämänsä muuttuneen ahdistavaksi. Tartuttamisvaara on rajoittanut ja hankaloittanut ihmissuhteita sekä arkisella että intiimillä tasolla. B on kokenut tilanteen vaikeana ja hävettävänä ja on vähentänyt huomattavasti osallistumistaan harrastuksiinsa ja liikkumistaan ihmisten parissa. Muutokset ovat ilmenneet unettomuutena, aloitekyvyttömyytenä ja keskittymisvaikeuksina.

A on lausunnon mukaan kertonut tiedon virustartunnasta vaikuttaneen suuresti hänen psyykkiseen tasapainoonsa. Tämä on ilmennyt itkukohtauksina, unihäiriöinä ja väsymyksenä. Pelätessään tulevansa hyljeksityksi A on välttänyt puhumasta asiasta ulkopuolisille, rajoittanut kanssakäymistä ja lopettanut ampumaharrastuksensa kokonaan.

B:n osalta Hintikka on lausunut: "Tutkimustilanteessa B:stä syntyvän kuvan perusteella voidaan asettaa masennusdiagnoosi.--- Tutkimustilanteessa syntyy käsitys, että B:n elämää rajoittava ja hänelle kärsimystä tuottava masennustila on syntynyt reaktiona B:n leikkauksen yhteydessä saamaan virustartuntaan. Pidän erittäin todennäköisenä, että esitiedossa kuvattu virustartunta kaikkine seuraamuksineen on laukaissut masennustilan."

Vastaavasti A:n osalta Hintikka on lausunut: "A:n tartuntaa on seurannut voimakas ahdistuneisuus ja masennus, joka alkuvaiheessaan on kuulunut sopeutumishäiriöiden piiriin. Viruksen kantajuuden pysyvyys on kroonistanut myös psyykkisen oireilun, joka selkeästi täyttää keskivaikean masennuksen diagnostiset ehdot."

Hepatiitti C -viruksesta vuonna 1991, jolloin virustartunnat A:ssa ja B:ssä on todettu, saatavilla ollut tieto on ollut epävarmaa. Sairauskertomuksista ja lääkärinlausunnoista ilmenee ainakin joillakin lääkäreillä olleen käsitys, että virus saattaisi tarttua suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä tai hammaslääkärissä, ja tartunnan ehkäisevistä toimenpiteistä on ollut toistuvasti puhetta. Tarttumisvaara on sisätautien ja infektiolääkärin Irma Koivulan vuonna 1994 kirjoittamien lääkärinlausuntojen mukaan aiheuttanut A:lle ja B:lle henkisiä paineita. A ja B ovat olleet vuonna 1991 iältään 66- ja 62-vuotiaita ja eläkkeellä. Heidän ikäänsä, taustaansa ja hepatiitti C -viruksesta yleisesti tiedettyyn nähden se, että he eivät ole tuoneet mielenterveydellisiä ongelmiaan esille infektiopoliklinikalla tai hakeutuneet alan erikoislääkärin hoitoon, ei sulje pois sitä, ettei heidän psyykkinen tilansa olisi ollut aidosti häiriintynyt.

Ohitusleikkauksen tarkoituksena on ollut potilaiden elämän pidentäminen ja laadun kohottaminen. Leikkaus on merkinnyt heille taloudellista uhrausta ja terveydellistä riskiä. Leikkaus sinänsä on onnistunut, mutta tieto virustartunnasta on sisältänyt tuntemattoman uhan. Samalla tieto tartunnasta on osoittanut, että A:n ja B:n turvallisen leikkauksen edellytykseksi asettamaa sopimusehtoa oli rikottu. Jo tietoisuus virustartunnasta sopimusrikkomuksen seurauksena on yleisen elämänkokemuksen mukaan omiaan aiheuttamaan vakavaa pettymystä. On selvää, että vuosia jatkuva epävarmuus taudin kehittymisestä ja tartuttamisvaarasta läheisille aiheuttaa elämänilon menetystä ja eristäytymistä ympäristöstä. Tätä ahdistusta on pidettävä sellaisena psyykkisen tilan häiriintymisenä, joka oikeuttaa korvaukseen kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä.

Hovioikeuden A:lle ja B:lle kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä tuomitsemia korvauksia 30 000 markkaa ei ole syytä alentaa. Suomen Sydäntautiliitto r.y:n korvausvelvollisuuden kohtuullistamiseen ei ole perustetta.

Tuomiolauselma

Muutos hovioikeuden tuomioon:

Suomen Sydäntautiliitto r.y. vapautetaan suorittamasta A:lle ja B:lle viasta ja pysyvästä haitasta maksettavaksi tuomittuja korvauksia korkoineen.

Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.